Kompot

Yleistä kompoista

Yleiset säännöt:

Kompoteos kannustetaan julkaistavaksi avoimena lähdekoodina. Työn alla olevista teoksista sopii keskustella julkisesti vaikkapa ohjelmointivinkkien etsimiseksi.

Vain aiemmin julkaisemattomilla teoksilla voi osallistua. Aiemmin julkaisulla tarkoitetaan osallistumista muihin kilpailuihin, julkaisemista sovelluskaupassa tai tuotoksen jakelua muilla tavoin valmiina teoksena. Julkaisemiseksi ei kuitenkaan katsota julkista kehittämistä esimerkiksi GitHub-profiilissa.

Sääntömuutoksia tehdään tarvittaessa yllättäen ja mielivaltaisesti, joskaan ei perusteettomasti tahi asiasta informoimatta.

Teoksen tai esityksen osana hyödynnettävään materiaaliin on oltava lupa. Tämä tarkoittaa sitä, että materiaali on joko tekijän itse tekemää tai se on yhteensopiva Instanssin kilpailusopimuksen kanssa. Tämä sääntö koskee myös Summamutikan ja yllätyskompojen kilpailuteoksia!

Suosiota saavuttaneet hissipuheet palaavat! Kaikissa kompoissa tarjotaan kaikkien teosten kohdalla tekijöille mahdollisuus piipahtaa juuri ennen teoksen esittämistä lavalla esittäytymässä sekä esittelemässä ja kenties kehaisemassakin tuotostaan. Pakko ei ole, mikäli ei halua. Kannustamme kuitenkin keksimään markkinointihengessä tai vaikkapa kieli poskessa pari sanasta.

Osallistumistakarajat:

Teosten kompomaattiin rekisteröinnin takaraja tulee olemaan perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tässä vaiheessa on jo toimitettava julkaisukelpoinen teos. Teosta saa kuitenkin päivittää järjestelmään vielä tämän jälkeen, komposta riippuen lähes kompon alkuun saakka. Tarkat takarajat näkyvät tapahtuman aikana kompomaatissa. Erikoistapauksissa neuvotteluvaraa on.

Etäosallistuminen:

Etäosallistuminen on sallittua tietyin rajauksin. Etäosallistuminen tarkoittaa osallistumista johonkin kompoon ilman että tekijä tai tekijää edustava taho on tapahtumassa paikan päällä. Mikäli haluat lähettää etäentryn, ota yhteyttä järjestäjiin.

Järjestäjät voivat hylätä mahdollisuuden etäosallistumiseen, mikäli kilpasarjassa on riittävästi osallistujia tai jos teoksen esittäminen osoittautuu muutoin ongelmalliseksi. Järjestäjillä ei ole velvollisuutta perustella karsintaan johtaneita syitä. Riskiä karsiutumiseen voi pienentää laatimalla järjestäjille seikkaperäiset esittämisohjeet, erityisesti silloin, kun teos poikkeaa ympäristöltään tai vaatimuksiltaan tyypillisestä. Etäentryn yhteydessä menettää tietysti mahdollisuuden mainospuheen pitämiseen kompon yhteydessä.

Edustajan välityksellä tapahtuva kilpaan osallistuminen on suositeltavampi vaihtoehto ja se on mahdollista missä tahansa kompossa. Tällöin tapahtumassa paikan päällä oleva kävijä huolehtii teoksen lähettämisestä kompomaattiin, mahdollisen mainospuheen pitämisestä kompon yhteydessä sekä mahdollisen palkinnon vastaanottamisesta.

Laitteisto

Suoritettavat teokset tulee olla lopetettavissa alustalle ominaisella tavalla. Tämä tarkoittaa joko Esc-painikkeen painamista tai mobiilialustalla Home-nappulaa.

Teokset esitetään valkokankaalla resoluutiolla 720p. Vanhempia laitteita varten hyväksymme myös esimerkiksi 640×480- ja PAL-tarkkuuksien käytön. Näissä tapauksessa kannattaa olla etukäteen yhteydessä järjestäjiin.

Kompokone 1:

  • Windows 7 64bit
  • Intel i5 3570K 3.4GHz
  • 16GB DDR3
  • Intel SSD 330
  • nVidia Geforce GTX660TI

Kompokone 2:

  • Ubuntu Linux 12.04 LTS 64bit
  • Intel i7 2600 3.4GHz
  • 8GB DDR3
  • Intel SSD 510
  • nVidia Geforce GTX580

Kompokone 3:

  • Asus Slider SL101
  • Android 4

Kompot

Grafiikka

Teos on tietokoneella tuotettu kuva. Muilta osin tekniikka on vapaa. Suosittua on yhdistellä luovalla tavalla käsin tehtyjä piirroksia, vektorigrafiikkaa, 3D-mallinnusta, pikseligrafiikkaa ja kuvankäsittelyefektejä.

Lisätietoa:

  • Muokkaamattomat valokuvat eivät kelpaa, mutta niitä voi käyttää teoksen materiaalina.
  • Valmiin tuotoksen on oltava joko JPEG- tai PNG-muodossa.
  • Lopullisen version lisäksi on toimitettava vähintään kaksi tekovaiheen kuvaa (intermediate steps).
  • Kuvat esitellään 1920×1080-resoluutiolla. Mikäli kuvan koko tai resoluutio poikkeaa yllä olevista, skaalataan kuva asianmukaisesti kuvasuhde säilyttäen. Tämä tarkoittaa mustia reunoja kuvan laidalla, mikäli poikkeaa 16:9 -kuvasuhteesta.
  • Alkuperäismuotoiset kuvatiedostot ja muun teokseen liittyvän materiaalin saa sisällyttää haluttaessa “lähdekoodipakettiin”.

Instanssidemo

Instanssidemo on tapahtuman kliimaksi, jolloin taiteelliset reaaliaikaiset päräytykset alistavat raudan tahtoon. Tavoitteena on audiovisuaalinen elämys. Teos on  tietokoneohjelma. Käytettävän tekniikan saa valita vapaasti. Esimerkkeinä mahdollisista alustoista mainittakoon mm.: OpenGL, SDL, DirectX, XNA, Qt, HTML5 ja ncurses. Kompokoneelle voidaan tarvittaessa asentaa oletusasetuksin yleisimpiä (paketinhallinnasta löytyviä) kirjastoja. Eriskummallisissa tapauksissa valmistaudu käyttämään esitykseen omaa laitteistoasi. Valkokankaan ja äänentoiston lisäksi ohjelmoitavaa salivalaistusta kannustetaan käyttämään osana demoa.

Lisätietoa:

  • Teos toimitetaan kompomaattiin pakattuna. Tiedoston koon on oltava enintään 100 megatavua (108 tavua). Pakkausformaatteina sallitaan Windows-alustalla ZIP ja 7-zip sekä Linux-alustalla näiden lisäksi .tar.gz ja .tar.
  • Valkokankaan ja äänentoiston lisäksi salivalaistusta voi käyttää osana demoa.
  • Demon on oltava enimmäkseen ohjelmoitu. Puhtaat animaatiot sopivat summamutikkaan.
  • Demon on toimittava ilman käyttäjän interaktiota.

Musiikki

Loihdi sävelmiä, mielenkiintoisia soundeja tai rankkoja äänimattoja - kunhan loihdit ääntä joka on jonkin tulkinnan mukaan musikaalista. Maailma lienee täynnä hyviä esimerkkejä hyvistä biiseistä. Tekniikka vapaa, esimerkiksi renderöity äänitiedosto, äänite, tracker-muotoinen kappale tai ajettava ohjelma newskool- tai oldskool-raudalla käy.

Lisätietoa:

  • Kappaletta soitetaan kompossa enintään neljä minuuttia. Aikaraja on suhteellisen ruhtinaallinen, mutta kappaletta ei kannata väkisin viruttaa kattamaan koko suotua aikaikkunaa.
  • Kaikista kappaleista on oltava renderöity versio joko Ogg Vorbis- tai FLAC-muodossa.
  • Musiikkitiedostojen näytteenottotaajuus ja tarkkuus on tekijän vapaasti valittavissa. Esitykset resamplataan järjestäjien toimesta seuraavilla asetuksilla: 48 kHz, 24 bittiä.
  • Suosittelemme sisällyttämään teoksen alkuperäisversion lähdekoodipakettiin. Alkuperäisversiolla tarkoitetaan esimerkiksi trackertiedostoa tai musiikkia generoivaa  ajettavaa ohjelmaa. Myös ilman alkuperäisversiota osallistuminen on sallittua.

Pikkiriikkinen demo

Pikkiriikkinen demo edustaa raa’an ohjelmointitaidon terävintä kärkeä. Teos on äärimmäisen pieni audiovisuaalinen tietokoneohjelma. Ainoa, joskin hyvin määrittävä ero instanssidemokompoon verrattuna on teoksen 4096 tavun kokorajoite. Perinteisten suoritettavien binäärien lisäksi kelvollisia ovat tulkattavat ja käännettävät ohjelmat, siispä esimerkiksi selaimessa toimivan JavaScriptin käyttö on sallittua. Käytetty teknologia mainitaan esityksen yhteydessä.

Yhtenä haasteena mainittakoon, että salivalaistusta hyödyntäviä pikkiriikkisiä ei ole aiempina vuosina vielä nähty. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, joten haasteeseen saa tarttua!

Lisätiedot:

  • Teoksen tulee koostua yhdestä suoritettavasta tiedostosta.
  • Binäärimuotoinen teos voi linkittää käytettävän järjestelmän yleisiin kirjastoihin (Linux-koneella esim. glibc, OpenGL ja SDL). Lisäkirjastojen asennusta voi pyytää.
  • Valkokankaan ja äänentoiston lisäksi salivalaistusta voi hyödyntää osana teosta.
  • Ajettava ohjelma on kooltaan enintään 4096 tavua.
  • Teoksen on toimittava ilman käyttäjän interaktiota.

Summamutikka

Summamutikan tavoitteena on mahdollisimman suuri hämmennys, häkellys ja vaikutus. Tyyli ja keinot ovat vapaat tarjottujen puitteiden rajoissa. Teoksen voi esittää valkokankaan sijaan myös kekseliäämmin keinoin. Aikaisempina kertoina on nähty mm. ohjelmoitavaa salivalaistusta hyödyntävä kuunnelma, informatiivinen PowerPoint-esitys, livekeikka, hassunhauskoja videoita sekä kaikenkarvaisten harrasteprojektien esittelyjä. Tule, hämmennä ja hämmästytä!

Lisätiedot:

  • Ilmoittautuessasi kompoon ilmoita kuvauksessa teoksen luonne ja esitystapa. Erityistarpeista kannattaa sopia etukäteen. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan tekniikan ja puitteet.
  • Käytettävissä valkokangas, äänentoisto, mikrofoneja, salivalot sekä mahdollinen muu tapahtuman tehostevarustus. Esitys suositellaan pidettäväksi salin etuosassa.
  • Teoksen tulee noudattaa Suomen lakia ja kansainvälisiä sopimuksia.
  • Teos ei saa aiheuttaa vaaraa katsojille tai tapahtumapaikalle. Esimerkiksi kissat ovat OK, mutta pyrotekniikka ei.

Pelinkehitys

Tämän vuoden Instanssi-erikoisuus on pelinkehityskompo, tuttavallisemmin Gamedev. Kompon tavoitteena on tuottaa interaktiivinen peli.

Lisätiedot:

  • Pelipaketin koko tulee olla enintään 100 megatavua (108 tavua).
  • Pelin tulee olla yleisön pelattavissa heidän omilla laitteillaan maksuttomasti.
  • Peli on oltava esitettävissä ruudulla joko dokumenttikameran, komposiitin, VGA:n, DVI:n tai HDMI-kaapelin avulla. Resoluutiorajoitukset ovat samat kuin demokompossa.
  • Pelin on oltava yleisön saatavissa asennettavana pakettina. Pelkästään sovelluskaupassa oleva peli ei kelpaa.
  • Peli on toimittava siinä poikkeustapauksessa, että verkkoyhteyttä ei ole saatavilla. Teokset yritetään pääasiallisesti esittää laitteella, jossa on nettiyhteys saatavilla.
  • Lievennys yleisiin sääntöihin nähden: On sallittua osallistua teoksella, joka on jatkokehitetty Global Game Jam 2013 -tapahtumaan osallistuneesta teoksesta.

Robocode

Potkaise robottiin sullottu koodisi areenalle näyttämään kenen algoritmit hallitsevat lähitienoita. Kompossa ohjelmoidaan tankki käyttäen Robocode-alustaa. Lisätietoa Robocodesta: http://robocode.sourceforge.net/.

Tarkempi turnauskaavio ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätiedot:

  • Käytettävät versiot: Java 7, Robocode 1.8
  • Tankki tulee olla aiemmin julkaisematon.
  • Robotit on paketoitava kompoon lähetystä varten (Robocode-ohjelmassa Robot -> Package robot for upload). Robottia luotaessa paketin (package) nimeksi suositellaan annettavaksi oma IRC- tai Kompomaatti-nimimerkki.
  • Kompomaatille kelpaa vain lopputuotoksena syntyvä .jar-tiedosto.