Blogi

Instanssi 2015 ohi - Anna palautetta

Instanssi 2015 on nyt ohi ja purettu. Kilpailujen taso oli todella kova, ja kävijät tekivät tapahtumasta menestyksekkään. Suuri kiitos kaikille Instanssiin etänä ja paikan päällä osallistuneille!

Suurin osa julkaistuista teoksista on jo lisätty Arkistoon.

Muistakaa antaa palautetta tuoreesta muistista Instanssin palautelomakkeella osoitteessa http://goo.gl/forms/lvtID98IQN, niin voimme ensi vuonna järjestää vähintään yhtä mahtavan tapahtuman!

SC5 palkitsee parhaan web-teon

SC5-logo

SC5:n asettama raati valitsee kaikkien Instanssi 2015:n kompojen, pajojen ja esitysten joukosta parhaan web-teon, joka raadin mielestä parhaiten nostaa esiin avointen web-teknologioiden mahdollisuuksia. (SC5:n omat työntekijät eivät voi osallistua kilpailuun.)

Palkinnoksi parhaalle on luvassa Moto 360 Smartwatch eli Android-älypuhelimen kanssa käytettävä rannekello, joka tekee paljon muutakin kuin vain näyttää ajan!

Toteuta siis esimerkiksi introsi, demosi tai Summamutikka-entrysi web-teknologioilla, niin voit voittaa 299 euron arvoisen laitteen ikiomaksesi.

WayOut Jkl ja Instanssi 2015 yhteistyöhön

Voimme iloksemme ilmoittaa, että WayOut Jkl ja Instanssi tekevät tänä vuonna yhteistyötä!

WayOut Jkl -logoWayOut on peli, jossa ryhmällä on tunti aikaa paeta lukitusta huoneesta. Pakenemiseksi on selvitettävä erilaisia älypulmia kuten lukkojen avauskoodeja. Tehtävää suositellaan ryhmätyönä suoritettavaksi, ja lahjakortilla tunnin vuorolle pelaamaan pääsee 1-5 henkilöä.

Instanssi 2015 -tapahtumassa jaetaan kompopalkintoina lahjakortteja WayOut-peliin. Lahjakortteja jaetaan 3 kappaletta, ja yksittäisen lahjakortin arvo on jopa 95€!

WayOut-palkinnot koskevat seuraavien sarjojen ensimmäisiä sijoja:

  • Instanssi-demo
  • Modaus
  • Summamutikka

Kannattaa siis alkaa jo suunnitella kompoteosta! Instanssista saatavan kunnian ja palkintopystin lisäksi mahdollisuutena on voittaa mahtava pelikokemus itselleen ja kavereilleen.

Uusi kuvanmuokkauskompo

Tulevassa Instanssissa kisataan myös kuvankäsittelyn mestaruudesta. Tehtävänä on muokata Molla la Donna -mallista otetuista kuvista mahdollisimman hienoja! Lue lisää kompokuvauksesta.

Paras kuva julkaistaan Facebookissa mallin sivulla.

Instanssi 2015 -tapahtuman t-paitoja vielä ennakkotilattavissa to 19.3.2015 saakka

Enää reilu viikko Instanssiin!

Jos et ole vielä tilannut Instanssi-lippuja ja t-paitoja, niin nyt olisi hyvä aika tehdä niin. T-paitojen ennakkotilaus nimittäin päättyy torstaina 19.3.2015.

Tilaamisen voi hoitaa kätevästi verkkokaupassamme. Meillä käyvät Paytrailin verkkomaksut sekä Bitpayn Bitcoin-maksut, ja tilatut tuotteet saa noudettua tapahtuman infotiskiltä. Näin tilaukseen ei tule erillisiä toimituskuluja :)

Paita on valkoinen ja siihen tulee Instanssi-logo/-teksti. Valkoinen paita valittiin siksi, että sitä on halutessaan helppo modailla omannäköisekseen kangastusseilla.

Myös tapahtumaan tulee myyntiin jonkin verran tapahtumapaitoja, mutta vain ennakkoon tilaamalla varmistat, että saat omasi – ja vieläpä sopivan kokoisena.

Instanssi 2015:n juliste

Instanssi 2015 -juliste

Instanssi 2015 - Lipunmyynti on alkanut!

Instanssi 2015 -tapahtuman lipunmyynti on nyt avattu!

Tänä vuonna lipputyyppejä on kolmenlaisia: sisäänpääsylippu, tietokonepaikka ja ökylippu. Tarkemmat tuotekuvaukset löytyvät lippukaupasta.

Myös alustava aikataulu on esillä. Luvassa on muun muassa survival-teemainen lipunryöstöpeli ja mahdollisuus saunoa peräkärrysaunassa. Tuttuun tapaan paikalla on konsolipelinurkkaus, lautapelejä ja salin puolella salivalaistus, jota kävijät voivat ohjata omilla laitteillaan vapaasti.

Lauantai-iltana ja la-su-välisenä yönä järjestetään useita erilaisia kompoja. Mukaan tulee vielä jokunen vapaamuotoisempi pelikilpailukin.

Oheisohjelmaa täydennetään nettisivuillemme sitä mukaa kun suunnitellut ohjelmat varmistuvat. Jos haluaisit itse pitää puhe-esitelmää tai työpajaohjelmaa modaamiseen tai selviytymiseen liittyvästä projektista, ota yhteyttä!

Tervetuloa Instanssiin 27.-29.3.2015!

Instanssi 2015:n lipunmyynti avataan pe 6.3. klo 21

Avaamme lipunmyynnin huomenna perjantaina 6.3.2015 klo 21. Myös lisätietoja tapahtumasta kerrotaan tuolloin.

Instanssi 2015 – Modaa tai kuole!

Digitaalisen tekemisen festivaali Instanssi 2015 järjestetään maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 27.–29.3.2015. Tapahtumapaikkana toimii edellisen Instanssin tavoin Voionmaan lukio Jyväskylässä.

Teemoina tällä kerralla ovat selviytyminen ja modaaminen

Instanssiin voit tulla pelaamaan, koodaamaan, värkkäämään ja hengaamaan hyvässä seurassa. Mukana myös demoja, summamutikkaa, grafiikkaa, musiikkia ja ohjelmoitavaa salivalaistusta tuttuun tapaan.

Liput tapahtumaan tulevat myyntiin myöhemmin, mutta kompoentryjä voi jo alkaa suunnitella.

Tervetuloa!

Selviytyminen

Mitkä ovat nykyihmisen tärkeimmät tiedot ja taidot? Laitteet ja ohjelmat? Vaarat ja keinot?
Miten selviät viikonlopusta? Luvassa luento- ja työpajaohjelmaa sekä paljon oheistoimintaa.

Modaaminen

Modaamisella (modding, muunteleminen) tarkoitetaan asioiden muokkaamista esteettisemmiksi tai sellaisiksi, että ne sopivat alkuperäistä paremmin käyttötarkoituksiinsa.

Ohjelmistoa modaamalla vanhaankin laitteistoon voidaan saada uusia ominaisuuksia ja laitteen koteloa muokkaamalla voidaan parantaa tuotteen ulkonäköä tai jopa käyttöergonomiaa. Peleihin voi modata uudenlaisia käyttöliittymiä ja karttoja, ja pelihahmosta ja -maailmasta saa mielenkiintoisemman pienilläkin grafiikoiden ja 3D-mallien ehostamisilla.

Kaiva siis ideat pöytälaatikoista ja keskeneräiseksi jääneet modailuprojektit kaapeista ja tuo ne mukanasi Instanssiin. Modauksesta järjestetään erillinen kompo, ja työt kelpaavat siihen olivat ne sitten koodinpätkiä, käsitöitä tai mitä tahansa siltä väliltä.