Ohjelma

Huom! Ohjelma selkeytyy vielä lähiviikkojen aikana!

Tanssipelipiste avoinna läpi koko viikonlopun

Max Mäkelä Tanssipelaaja

Tule tanssipelaamaan Instanssin tanssipelipisteelle! Paikalla on esittelijä Suomen Tanssipelaajat ry:stä.

Tanssipelit ovat rytmipelejä, joissa painellaan jaloilla painikkeita musiikin tahtiin. Näytöllä näkyy ohjeet, joihin reagoidaan. Tanssipelaaminen soveltuu niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin rytmipelien harrastajille.

Oculus Rift -piste avoinna koko viikonlopun

AV-tiski
Antti Pohjanen

Pisteellä on mahdollista testata Oculus Riftejä sekä luvan kanssa asentaa omatekemiä laitteen vaatimia pelejä/demoja/sovelluksia!

Päättymätön peli -dokumenttielokuva

Icon 1
Ere Ek, Minttu Manninen ja Jenny Huttunen

Kotimainen Päättymätön Peli on kolmen hengen tiimillä tuotettu indiedokkari, joka kertoo neljän suomalaisen retrokonsolipelaajan/keräilijän tarinan. Dokkarissa muistellaan, miltä tuntui saada se ensimmäinen Atari tai Nintendo isältä lahjaksi ja miten on hyllyyn kerääntynyt peli jos toinenkin ajan saatossa.

Dokumentin tekijät esittelevät elokuvaa ennen näytöstä ja näytöksen jälkeen käydään haluttaessa ajan puitteissa keskustelua yleisön kanssa.

Musiikkityöpaja: Renoise ja mikrofoni

Icon 1
Elias "pumpuli" Linjama Muusikko ja taiteilija

Tässä musiikkityöpajassa tutustutaan Renoise-ohjelman sampleriin ja sen käyttöön. Työpajassa toteutetaan musiikkikompoon entrytettävä tuotos, jossa käytettävät äänet äänitetään ja muokataan itse työpajassa mikrofonin ja Renoisen avulla.

Työpajaan ei tarvitse ottaa omaa konetta mukaan, vaan tekemiseen voi osallistua ilmankin. Omalla koneella voi kuitenkin kokeilla työpajassa esitettyjä tekniikoita.

Elias Linjama on suomalainen muusikko ja taiteilija, joka tunnetaan myös nimillä Wing ja pumpuli. Hänen kappaleitaan löytyy osoitteesta https://soundcloud.com/thewing ja myös Instanssin arkistosta vuodelta 2013 sekä vuodelta 2014.

Esitys: "Rajoitteiden" olemuksesta demonteossa

Icon 1
Ville-Matias "viznut" Heikkilä Guru

Demoskenessä puhutaan usein "rajoitteista", joilla tarkoitetaan yleensä joko tiedostokokoa tai kohdealustan teknisiä ominaisuuksia. Kyse on kuitenkin yhtälailla "mahdollistajista": harva pitää esim. tekstiä kirjoittaessaan rajoitteena sitä, että tarjolla on vain tietty joukko kirjaimia ja välimerkkejä.

Esittelen joitakin omia tuotoksia ja turisen siinä samalla mm. kasibittisisten koneiden ominaisuuksista, yhden rivin bytebeat-musiikkiohjelmista ja nollaa tavua lähestyttäessä vastaan tulevista ilmiöistä.

Esitys: Yhden kilotavun intro natiivina Linux-binäärinä. Hullulla on huvinsa?

Icon 1
Paavo "The Old Dude" Nieminen

Mikä nyt taas lähti lapasesta, ja mitä siitä opittiin? Mikä on hauskempaa kuin Sudokut? Onko se kahdentuhannen konekielisen heksaluvun sommittelu assemblerilla siten, että lopputulema pakkautuu Huffman-puihin, joiden yhteiskoko alittaa 1024:n tavun haamurajan? Kuinka paljon ELF-standardia voi rikkoa ilman, että implementaatio sitä huomaa? Miten GLSL-varjostimesta viilataan viisi bittiä pois, jos on aivan pakko? Loppuu se shell-skripti syntaksivirheeseenkin. Ja kolme tavua säästyy... 

Tässä konkreettisessa 'making of' -esityksessä käydään läpi konekieliohjelmointia, linux-binäärin sielunelämää, datan pakkausta, standardeja ja niiden rikkomista, audiovisuaalista näpertelyä, pakkomielteisen harrastamisen hulluutta... Kannattiko nyt taas lähteä? Kyllä vain. Tule kuulemaan, miksi.

Sauna on päällä

Icon 1
Saunojat Kunnianarvoisat

Tänäkin vuonna lämmitellään saunaa! Katso tarkemmat vuorot aikataulusta.